Puheenjohtajan palsta

Posted On: La, 2007-03-17 19:53 by oulumc

PUHEENJOHTAJA VAIHTUU: KIITOKSET

Jatkosyyskokouksessa valitsimme parin viikon mietinnän jälkeen puheenjohtajaksemme Petri Kolehmaisen, joka oli valittu jo virallisessa syyskokouksessa hallitukseen. Hienoa, että saimme työlleni jatkajan sellaiselle henkilölle, jolla on kokemusta hallitustyöskentelystä. ONNEA PETE!
Olen lupautunut auttamaan ja tukemaan Peteä puheenjohtajan tehtävässä ja sen lupauksen tulen pitämään. Olen myös luvannut järjestää naismotoristeille ajoiltoja, johon siunauksen saanen uudelta hallitukselta. Toinen lupaukseni koskee pr työtä Oulu mc:ssä, johon myös olen lupautunut, joskin sekin vaatii hallituksen siunauksen. Jäsenistö taisikin siihen siunauksensa antaa.
Puheenjohtajan tehtävä Oulu mc:ssä on ollut mieluisa ja antoisa. Viiden vuoden aikana, jonka olen kahdessa erässä ollut pj, on ollut kaikenlaisia muutoksia. Suurin niistä on ollut muutto uusiin tiloihin. Lisäksi kerhomme jäsenistöön on tullut uusia ihania jäseniä entisten tuttujen lisäksi, joka on mielestäni tosi mukava asia. Me tarvitsemme "veren vaihtumista", jota uuden puheenjohtajan valinta tuo myös tullessaan.
Kiitän tässä vaiheessa kaikkia Oulu mc:n jäseniä mieluisasta matkasta puheenjohtajatielläni.

KIITOKSET:
Kiitän samalla mahtavaa yhteistyötä tehneitä kerhoja: Terwamotoristit, Muko 96(Muhos) erityisesti Vappuajojärjestelyistä. Poliisille myös kiitos yhteistyöstä.
Kiitän myös Liikenneturvaa ja Motoristiopiston ajokouluttajia Jussia, Hannaa ja Mikaa.
Kiitos myös monia tapahtumiamme tukeneita yrityksiä: Motorman, EMC, Storm, J. Hirvonen, Spare Wheel, Kärkkäinen, Pesuraita, Kailatec.
Kiitos myös Hailuotoajon tapahtumajärjestelyissä olleille yhteistyötahoille: Poliisilaitos/hallinto-osasto, Nallikari Oy, Vähälä-yhtiöt, Sodexo, Hartwall, kuljetusyhtiöt: Kajaus ja Karjalainen jne.
Haluan myös kiittää vuosien varrella ystävinä minua tukeneita: Tuula Saviharju, Pertti Lammi, Jussi Veijola, Api Pelttari, Henri Salla, Anne Kailasuo, Sikke, Erkki, Jaana ja Heikki Kaketti, Matti Träskelin, Hannu Ruuska,Jari Holappa, Sirpa Jalo ym. ihania ihmisiä.
Nykyisistä kerholaisista haluan nostaa esiin upeat naiskuskimme, joille kaikille kiitokset ikimuistoisista ajeluhetkistä ja tuestanne>toivottavasti ensi kesänä ajelemme jälleen!!!!!

Haluan myös esittää erityiskiitoksen Henkalle upeasta kerhoisäntätyöstä.

ONNEA VIELÄ KERRAN PETELLE JA VOIMIA TULEVAAN TEHTÄVÄÄN!
LÄMMÖLLÄ JA RAKKAUDELLA UUTTA VUOSIKYMMENTÄ 2010!
MARJA ALIAS MARRU

AJOKAUDEN PÄÄTÖS 2009

Kesä on sitten takanapäin ja osa pyöristä jo talviteloilla.
Mukava on muistella kevään ja kesän tapahtumia, joukollakin.
Mieleenpainuvimmat muistot liittyvät itsellä Vappuajoon: lähtöpaikalla Raksilassa oli todellinen väenpaljous, jonka joku oli laskenut olleen n. 2000. Vappuparaatin laskennallinen tulos Muhoksella oli 1600 moottoripyörää. Se on huikea lukumäärä.
Upeinta puheenjohtajana on johdattaa joukkoa läpi kaupungin Muhokselle asti. Se tuntuu sydämmessä ja sai vedet silmiini tänäkin vuonna.
Toinen merkittävä tapahtuma oli jälleen kerran Ennakoivan ajon kurssi, jonka koen ajovuosista huolimatta hyödyllisenä joka kevät. Niiden jäsenistö toivoo jatkuvan ja sitä itsekin toivon.
Keskikesän Viro-Latviamatka jäi mieleeni siksi, että porukka oli mahtava, vaikka keli ei sitä täysin ollutkaan. On mukava huomata miten uusien ihmisten kanssa matkailu on kiehtovaa ja mielenkiintoista. Matkan aikana ja sen jälkeenkin virisi jo uuden matkan suunnittelu, joka tullenee suuntautumaan ensi kesänä joko Italia-Saksaan tai sitten Ranska-Saksaan.
Rallimatkat ovat aina olleet piristäviä ja ihmisiä yhdistäviä niinkuin tänäkin vuonna.
Ensi vuodeksi on jo varattukin mökit Nasuun porukalla.
Syksyn mittaan on sitten jossain kohti aika muistella kesän tapahtumia kuvankatselujen merkeissä.
Hyvää syksyä kaikille!
Marja

Selaa arkistoja

« Maaliskuu 2010  
Ma Ti Ke To Pe La Su
1 2 3 4 5 6
8 9 10 11 12 13 14
15 16 17 18 19 20 21
22 23 24 25 26 27 28
29 30 31